Tasapainolauta
Näytetään ainoa tulos
Tasapainolauta (myös tunnettu nimellä tasapainolevy) on hyvin suosittu kuntoiluväline, joka kehittää tasapainoa sekä lisää kehon ja alaraajojen voimaa. Tasapainolaudan avulla voit harjoitella hyvin monipuolisesti tasapainon sekä koordinaation edistämiseksi.
Kenen kannattaa hankkia tasapainolauta?
Kaikki hyötyvät harjoittelusta tasapainolaudalla. Hyvä tasapaino sekä liikkuvuus on tärkeää kaikissa tilanteissa, mutta toki on tiettyjä kohderyhmiä, joille harjoittelu tasapainolaudalla voi olla erityisen hyödyllistä.
Henkilöt jotka tarvitsevat kuntoutusta, voivat hyötyä tasapainolaudasta erityisen paljon, kun kyseessä on esimerkiksi urheiluun liittyviä vammoja kuten nyrjähdyksiä ja polvivammoja. Tasapainolauta voi myös soveltua esimerkiksi alaraajaleikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen.
Tasapainolauta on myös hyvä ennaltaehkäisyn ja voiman kannalta useassa urheilulajissa, kuten jalkapallossa, hiihdossa ja jääkiekossa.
Myös iäkkäille tasapainolauta voi olla erittäin suotuisa, sillä lihaksissa ja nivelissä alkaa usein esiintymään enemmän heikkouksia iän myötä. Heikot lihakset ja nivelet voivat aiheuttaa ongelmia tasapainon kanssa, ja heikko tasapaino lisää kaatumisen vaaraa.
Tasapainolaudasta voi siis olla hyötyä monessa eri tilanteessa, ja vaikka sinulla ei olisi tiettyä tasapainoon liittyvää vaivaa tai heikkoutta, tasapainon harjoittaminen on aina hyödyllistä.
Testin paras tasapainolauta
Millainen tasapainolauta kannattaisi valita? Se on tietenkin yksilöllistä, ja riippuu siitä, mitä tasapainolaudalta toivot ja tarvitset. Mutta, yleisesti on hyvä valita malli, joka on vaikeusasteeltaan normal/medium.
Jos tasapainolauta on vaikeusasteeltaan sinulle liian helppo, haasteet jäävät sen verran vähäisiksi, että kehitystä ei tapahdu. Mikäli tasapainolauta taas on malliltaan liian haastava, suoritustekniikkasi kärsii harjoittelun aikana. Suuri etu on, jos tasapainolaudassa on myös kahvat, jotta sillä voi harjoitella monipuolisemmin. (Toinen hyvä väline tasapainon harjoittamiseksi, on pilatespallo)
Mikäli haluat haastaa itseäsi ja lisätä vaikeusastetta, voit lisätä harjoitteluun painoliivin. Tästä löydät meidän valikoimamme.
Thunder Fitness tarjoaa hyvän ja sopivan tasapainolaudan Pohjoismaiden markkinoille. Se on vaikeusasteeltaan normaali ja molemmilla sivuilla on kahvat, jotta myös monipuolinen harjoittelu käsillä sujuisi mutkattomasti. Mallimme löytyy alempana.
Osta tasapainolauta tänään tasapainosi maksimoimiseksi!